Jaahas, helmikuustakin on luiskahtanut jo puolet. Yleensä odotan talven loppumista kuin joulua, mutta viime päivien pirteät pakkaset ovat saaneet minut nauttimaan tästäkin vuodenajasta.

Luistimet tosin ovat kadonneet jonnekin. Suksia en ole stadilaisena koskaan edes omistanut. Nyt niille olisi käyttöä, mutta suksipaketin ostaminen sadoilla euroilla ei näillä tienesteillä houkuttele. On siis tyydyttävä reippaaseen jalkapatikkaan. Tänään olikin aika palata tänne.

Jostain syystä en ollut toissa syyskuun 23. päivän jälkeen ehtinyt kertaakaan vierailla Lammassaaressa, vaikka Maija oli palannut häämaisemiimme jo neljästi. Hieno sää ja kaikkien kolotustemme toistaiseksi taakse jääminen rohkaisivat meidät vihdoin yhdessä liikkeelle.

Tällä kertaa pitkospuut eivät tulvineet.

Perillä Pohjolan pirtillä nautimme termariteet/kahvit ja räpsimme lisää kuvia. Hääpäivän tapahtumat välähtivät entistä selvemmin mieleen paikan päällä: tuolla me odotimme vieraiden tuloa, tuosta me kävelimme sisään, tuolla vihkijä sekoitti minut bestmaniini vihkipuheessaan... tässä poseerasi koko hymyilevä hääväki tuona huikaisevan hienona päivänä, tuossa kuuntelimme puheita, laulu- ja tanssiesityksiä, ja tuolta haimme mitä maukkainta ruokaa.

Laskeuduimme myös alas laiturille, josta ei tällä kertaa päässyt saunan jälkeen uimaan. Mutta luistelemaan olisi päässyt. Nähtyämme varjolla kiitävän hiihtäjän kaukana jäällä sekä lukuisat jalanjäljet, uskaltauduimme itsekin kiertämään saarta jään poikki. Ihan takaisin kaupunkiin ei kantti jäätä myöten kestänyt, mutta kiersimme takaisin pitkospuille ja näköalatornille ihmettelemään.

Ehdimme takaisin ennen auringonlaskua, joten otsalamppujakaan ei tällä kertaa tarvittu. Vaellus kulutti sen verran voimia, ettei kokkaaminen tuntunut ykkösvaihtoehdolta. Niinpä suuntasimme kalliolaiseen ruokaravintolaan, jossa päädyimme alkuperäisen suunnitelman lisäksi nauttimaan myös alku- ja jälkipalat.

Oma kulinaristinen seikkailuni ulottui Pariisista Pielisen kautta Philadelphiaan. Yhdistelmä etanat-läskisoosi-suklaapirtelö ei kuulosta tarkoin harkitulta (eikä se sitä ollutkaan:), mutta aah... hyvvee.

Kunpa kaikki tiistait olisivat tällaisia.