Viikonloppuna potkaistiin EM-pallo liikkeelle. Kisoja tulee seurattua melko lailla aktiivisesti toimistolla, sillä jalkapalloon erikoistuneena minulle on sysätty liuta iltavuoroja ennen juhannusta.

Konttorilla sitä kykittiin viikonloppunakin, tosin EM-futiksen avausotteluiden seuranta jäi vähemmälle formulanakin takia. Piti siis pitää suomalainen moottoriurheilukansa tyytyväisenä läpi viikonlopun jutuilla Kanadan geepeestä. Kisassa rytisi sen verran mukavasti, ettei kirjoittaessa ainakaan tylsistynyt. Keskiverto suomalainen pitää Kimi Räikköstä ilmeettömänä narisijana, jolla ei ole mielipidettä mistään eikä senkään vertaa huumorintajua. Minua kuitenkin nauratti, kun sain kirjoittaa lauantaina Räikkösen suuhun: "Rata on vitsi" ja sunnuntaina ulosajon jälkeen "Joku puusilmä ajoi perääni". Narisijasta on tullut Ferrarilla ihan noheva sanaseppo(räty).

Viikonlopun iltavuorojen kotiinpaluissa on etenkin lauantaina oma kiero sävynsä, kun yrittää polkea pyörällä Kampista Kallioon läpi bilekansan. Selvänä yökerhoilijoiden touhut näyttävät vieläkin oudommilta kuin vaikutuksen alaisena.

Maanantaina (eli siis juuri äsken) pääsin katsomaan jalkapalloa ihan vapaapäivänä. Onneksi Romania-Ranskaa en paljoa tiiraillut, sen verran masentavaa maaliton touhuilu oli. Mutta Hollannin ja hallitsevan maailmanmestari Italian kohtaaminen sytytti jalkapallosydämeni uuteen roihuun. Oranssipaidat vyöryivät päälle kuin yleinen syyttäjä, ja italiaanot olivat ymmällään.

Facebookissa etukäteen Euroopan mestariksi veikkaamani Hollanti jyräsi lopulta ansaittuun 3-0-voittoon. Noin voitontahtoista peliä en ole nähnyt miltään seura- tai maajoukkueelta pitkään aikaan. Italia ei nimittäin pelannut huonosti, mutta vastustajaansa he eivät saaneet kuriin. Jos jotain pitäisi nähtyjen ottelujen perusteella veikata, finaalissa yhteen ottaisivat 1970-luvun klassikoiden tapaan Saksa ja Hollanti. Tosin Espanja ei ole vielä turnaustaan aloittanut...

Naamakirjassa povasin Hollannin finaalivastustajaksi Kroatiaa. Aika näyttää, olisiko kannattanut laittaa muutama eurokin sen puolesta likoon.

On tässä toki ehtinyt harrastaa muutakin kulttuuria kuin jalkapalloa. Viikko sitten vein äitienpäivälahjaksi äidin katsomaan Iloinen leski -operettia. Operettikuoroissa ja muissa vastaavissa produktioissa 1970-luvulla hoilannut mammani oli oletettavasti esityksestä haltioitunut. Itsekin pidin kokonaisuudesta, vaikka muutama pompöösi "hei me lauletaan" -hilipatitippaa hieman hävettikin.

Parhaimmat naurut irtosivat alkuperäiskäsikirjoituksen ulkopuolelta. Yhtä pääroolia, paronia, esittänyt basso Sauli Tiilikainen murjaisi saamastaan sähkeestä: "Ovatko tässä viimein kaikkien kansanedustajien vaalirahoitustiedot?" Mukaan mahtui myös muutama Tukiais-läppä.

Vielä enemmän myhäilin kaksi päivää esityksen jälkeen, kun demareiden Matti Ahde ilmoitti nolosti vaalirahoituskytkennöistään. Ahde sattui nimittäin olleen Hilkka-vaimonsa kanssa kanssamme samaista operettiesitystä katsomassa.

Ennen illan otteluja ehdin pitkästä aikaa elokuvateatteriin. Suunnitelmissa oli katsastaa joko Iron Man tai Indiana Jones, joihin tiedän, ettei Maija intoutuisi mukaan. Jaakko oli kuitenkin jo nähnyt kyseiset pätkät, joten tarkastimme jo dvd:llekin päätyneen Junon. Teiniraskauskomedia/draama yllätti positiivisesti, vaikka tiesin ylistävistä arvioista jo etukäteen.

Tämän päivän hyvä mieli kantaa pitkälle.