Olen ollut uskollinen pankilleni 22 vuotta. Vaahtosammuttimen kokoisena hymyilin iloisena uutta kullan väristä Postipankin säästöpossuani. Ensimmäinen lehti, jota innoissani lukemaan opittuani selailin, ei ollut Aku Ankka. Se oli Kultapossukerhon lehti.

Vuosien varrella tyytyväisyyteni pankkiin kasvoi entisestään, kun Koppi ja Syppi tyrivät hommansa. Närkästyin hieman, kun kaikkien aikojen paras pankin nimi (Postipankki) mentiin muuttamaan Leoniaksi vuonna 1998. Kolme vuotta myöhemmin nimi vaihtui taas. Sampossa asiointi tuntui taas Leoniassa asiointia kotoisammalta.

En suuremmin kiinnittänyt huomiota Sampo Pankin myyntiin tanskalaiselle Danske Bankille marraskuussa 2006. Kaltaisilleni asiakkaille tämä muutos tuli näkyvimmin esiin tällä viikolla. Sampo on menettämässä uskollisen asiakkaansa, enkä takuulla ole yksin.
 
Kuluvan viikon aikana olen käyttänyt kirosanavarastoni tyhjiin. Maanantaihin mennessä minun on palautettava Kelalle neljän kuun opintotuet asumislisineen. Havahduin varattomuuteeni kovin myöhään, ja hain vasta helmikuun puolivälissä opintolainaa Sampo Pankin silloin vielä kovin toimivilta verkkosivuilta. Ensimmäistä opintolainaa hakiessani 2003 astelin konttoriin. Lainahakemus laitettiin heidän toimestaan eteenpäin. Tällä kertaa minun olisi pitänytkin tajuta ottaa ensin yhteyttä Kelaan. Hakemukseni ei siisi edennyt kolmeen viikkoon mihinkään, ennen kun tajusin kysyä asiasta.

Oma vikani juu, mutta voisi Sampokin selventää, missä järjestyksessä opintolainan hakemisen suhteen mennään.

Luulin ongelmieni jääneen taakse, kun Kelan lainatakaus putosi postiluukusta kiirastorstaina. Minulle oli luvattu, että lainahakemuksen tehtyäni tupsahtavat rahat tililleni yhden pankkipäivän kuluessa. Sampon verkkopankin lainanhaku oli kuitenkin jo poissa käytöstä ennen verkkopankin täyttä sulkemista pääsiäisen ajaksi. No, tiistaina sitten. Juu ei.

Tiistaina verkkopankki ei toiminut ollenkaan, ja tilini painui mystisesti edestakaisin miinukselle ja plussalle. Puhelinpalvelu tukkiutui. Keskiviikkona verkkopankki toimi, mutta lainaa ei voinut vielä hakea. Puhelin"palvelu" oli ulkoistettu taholle, joka osasi ohjata minut pulmineni soittamaan Sampon viralliseen puhelinpalveluun, joka oli yllättäen vieläkin tukossa.

Torstai. Kiireisen työpäivän keskellä yritin jälleen verkkopankkia ja puhelinpalvelua - turhaan. Konttorille oli siis päästävä. Rynnin juuri ennen sulkemisaikaa Hakaniemen konttorille, jossa minut ohjattiin tavallisesta pankista lainahakemuksineni sivuovelle.

"Onko teillä ajanvarausta? Ai ei? Voimme varata teille ajan lainanne käsittelyyn ensi viikolle." Tässä vaiheessa napsahti. Ääni vavahtaen vaadin oikeuksiani, ja olin jo tulla katumapäälle, kun työnantajansa sotkuissa päiviä marinoituneen konttorirouvan ilme alkoi muuttua entistä masentuneemmaksi.

Hän sai lopulta buukattua minulle lainankäsittelyyn toiseen Sampon konttoriin kesken perjantain työpäiväni. Selviän ehkä sittenkin.

Istuessani odottamassa tietoa konttorirouvan onnistuneesta buukkauksesta minua alkoi todella karmia. Kaikki ympärillä hääränneet työntekijät puhuivat tanskaa! Ison maailman meininki on todella nielaissut vanhan kunnon Postipankin.

Sampon lapsiasiakkaille on nykyään tarjolla kultasäästöpossujen sijaan varmaan smoerrebroediae tai leikkiosakesalkkuja. Kultapossukerhon 45 vuoden taival päättyi viisi vuotta sitten. Minun taipaleeni Sampossa päättyy heti, kunhan saan paperiasiat hoidettua.