Ei unohdeta urheilua, joka antoi minulle tällä viikolla paljon. Jo maanantain futissessio lupaili hyvää. Keskiviikkona koin jotain ekstaattista. FC Richard Dean Anderson tuli, näki ja voitti - melkein.
Ihmemiesjoukkueemme venyi loppuotteluun Haaga-Helian opiskelijakunta Helgan ensimmäisessä salibandyturnauksessa.

Ensimmäisessä ottelussa oma sihti oli vielä hukassa, mutta pienempiin maaleihin pelatussa toisessa ottelussa osuin neljästi, mikä oli ihan mainiosti 6-0-voitossa. Nollapeli oli varmaa jo ennen ottelua, sillä maalillamme makasi refleksi-ihmemies K. Takala, 200cm ja 1xx kiloa.

Välierissä romahdimme liigakokemusta kerännyttä ryhmää vastaan avausminuuteilla lukemiin 1-6. Kapteenimme otti ohjat haltuun, käskytti vastustajien tähtikenttää vastaan vain omat parhaat pelaajamme, ja heidän maalintekonsa tyrehtyi. Omaan maalivahtiinsa vastustaja ei kuitenkaan ollut panostanut. Näinpä rannelaukaukset viuhuivat maaliverkon pohjalle jopa omalta puolustusalueeltamme, ja käsittämätön 15-9-voitto sekä finaalipaikka olivat totta.

Finaalissa 1.divisioonatasolla kunnostautunut viisikko pyöritteli meitä maalein 15-5, mutta itsemme olimme jo ehtineet ylittää, eikä riemulla ollut rajoja.

RDA:n tuomalla huumalla jaksoi painaa vielä perjantaina kaveriporukassa sähläten. Kun yleensä on tottunut lähinnä räiskimään palloja ja kärkkymään läpiajoja, pääsi nyt naatiskelemaan jopa pelinrakennuksesta. Ja saipa muutamalla mäihäveivillä turhautettua vastaan hyökänneen Jaakon ja Matsin. Samalla oma maali varjeltui puolustusmuurilla a la Kosti ja minä.

Perjantaisählyn kruunasi 1,25 litran ghettopullo, uusi Iso Karhu (ilmainen mainos). Raah.

Toivottavasti tämä innostusta puhkunut bloggaus antoi urheilun merkityksen kyseenalaistaneille tahoille joitakin vastauksia. Lupaan kertoa aiheesta syvällisemminkin, jos kiinnostaa.

Mutta, Kummelin Timo Silakkaa lainaten, "No, mulla on kodin asiat kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta, varsinkin seuraavat lajit: jalkapallo, käsipallo, lentopallo, jääpallo, pallo".