Lihaksia jomottaa, silmissä hämärtää ja olo on muutenkin voipunut. Viikonloppu vastasi perinpohjaista urheilurääkkiä, vaikka liikuntaa tuli lähinnä höntsättyä vesilentopalloillen Hotel Presidentin saunassa.

Miten ihmeessä siis sinne päädyin? Ja miksi olen näin uupunut?

Kuorollani Kampin Laululla on ollut tapana pitää lukukaudessa kaksi viikonloppuleiriä, joista toisen Helsingin ulkopuolella. Tänä keväänä ei kuitenkaan päästy maaseutumatkailemaan, joten leiristä päätettiin ottaa kuluvana viikonloppuna kaikki irti Stadin ytimessä.

Kiitos vielä saunaillan järjestäjille, se tuli tosiaan tarpeeseen seitsemän tunnin luukutuksen jälkeen. Mendelssohnin Paulus-oratorio ei ole nimittäin pelkkää lauleskelua, vaan fortepainottuneisuutensa takia aikamoista paahtoa. Ja siihen perään sitten Rautavaaran nuotti- ja sävelkuvioiden opiskelua.

Saunalle oli saanut tilata myös ruokaa, jonka päätin hyödyntää. Illasta tuli lopulta tyyris, kun pullo-oluesta verotettiin 4,60 kipale. Tuli siis halvemmaksi siirtyä loppuillaksi Kampin William K:hon, vaikkei sielläkään ilmaiseksi juonut.

Reenit jatkuivat sunnuntaina kuuden tunnin verran. Työharjoitteluseminaari, jossa esittelen STT:ssa touhuiluani, alkaa huomenna klo 8.30, joten ei tunnu edes oudolta painua kohta pehkuihin. Harjoitusten lounastauolla sain vahvistuksen siitä, miksi ravintola Sea Horse saa kaikilta varauksettomia kehuja. Annokset olivat isoon nälkään, jopa suhteettoman suureen. Eräs sopraanomme sai valehtelematta viitisen litraa soppaa eteensä tilattuaan ison lohikeiton. No, siitä sai allekirjoittanutkin maistiaiskulhollisen sen jälkeen, kun oli tullut tuhottua noin parinkymmenen paistetun silakan ja muusin vuori. Ei ole vieläkään nälkä, vaikka ruokailusta on yhdeksän tuntia.

Kahdeksan hengen seurueemme joutui jakaantumaan kahteen pöytään erään mulkvistin takia. Kyseinen patu röhnötti yksin ainoassa vapaassa kahdeksan hengen pöydässä Hesaria lukien. Kun kysyimme häneltä ystävällisesti mahdollisuutta vaihtaa pöytää, hän ei edes vilkaissut meitä, vaan tuhahti tarjoilijalle: "Eikös tässä ollut neljään asti tilaa?" Ilmeisesti jokin seurue oli tehnyt pöytävarauksen kello neljäksi, joten tämä maailmankeisari piti varsin oikeutettuna, että hän saa istua, missä haluaa siihen asti. Sankarimme juoksutti lisäksi henkilökuntaa vaatimalla tuoretta ruisleipää tarjottujen sämpylöiden tilalle.

Herrasta kertoo myös jotain se, että sunnuntaibrunssiin hänellä kuului sillilautanen ja kossu. Mikäs siinä, kyllä kumpikin maistuu sopivassa mielentilassa itsellenikin. Kun on vaan tottunut jokaisella elämänalueellaan toimimaan ystävällisten, joustavien, suhteellisuudentajuisten ja ymmärtäväisten ihmisten kanssa, yllättää tällaisten elostelijoiden käytös kohdatessa melkoisesti.