Viime viikon olisi voinut käyttää sen ontin hiomiseen ja lähdekirjallisuuden etsimiseen. Minä sen sijaan uppouduin Koskelan sukusaagaan. Täällä Pohjantähden alla vei mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien, vaikka edessä oli tällaiselle Aku Ankkoihin ja sanomalehtiin keskittyneelle lukijalle yli tuhannen sivun savotta.
On jokseenkin hämmentävää ajatella, että kohta 93-vuotias mummoni on elänyt - tosin kaupunkilaisena - niitä vaiheita, mitä Pohjantähden pentinkulmalaiset kokivat kansalaissodan ja toisen maailmansodan välillä.

Kirja pääsee pelottavan lähelle omaa elämää, mutta silti onneksi kovin kauas. Jos olisin syntynyt sata vuotta aikaisemmin suhteessa yhtä pienituloiseen kotiin, olisi hengenlähtö ollut lähellä nälän takia jo ennen vuoden 1918 tapahtumia - ja viimeistään silloin. Siispä on hienoa elää vuoden 2008 Suomessa, vaikka velat painavat ja työtä on vähän niin ja näin. Ainakin on aikaa blogata.

Tänään oli keväistä. Lisää syitä hymyillä.