Lauantaina ne kauan kohutut 29:nnen olympiadin pelit Pekingissä sitten alkoivat. Kisoja on odotettu kuumeisesti, ja olen urheilutoimittajana kuulunut luonnollisesti itsekin näihin kiinnostuneisiin.

Ensimmäisten kilpailupäivien aikana on koettu jo lukuisia suuria hetkiä. Suomalaisittain maanantai paukautti tuplayllätyksen ammunnassa, kun ennalta Suomen joukkueen harmaaseen massaan povatut ampujat Satu Mäkelä-Nummela ja Henri Häkkinen tähtäsivät mitaleille. Erityisesti kahvilanpitäjä Mäkelä-Nummelan kulta oli sellainen tempaus, ettei Suomen olympiahistorian neljäs naisvoittaja taida sitä itsekään tajuta vielä toviin.

Voitto antoi mielenkiintoisen mausteen joulun Vuoden urheilija -äänestykseen. Jos Räikkönen voittaisi F1-mestaruuden toistamiseen, mutta esimerkiksi keihäsmiehet joutuisivat tyytymään korkeintaan pronssiin, riittäisikö urheilumaailman arvostetuin voitto naisampujalle nousemaan maamme parhaaksi Suomessa? Teoriassa kyllä, todellisuudessa ei. Mäkelä-Nummelan valinta Vuoden urheilijaksi voidaan lakaista maton alle saman tien, kun joku yleisurheilijoistamme ottaa hopeaa. Pituushyppääjä, Tampereen santanisti Tommi Evilälle riittäisi pronssikin.

Mutta jätetään se spekulointi toistaiseksi. Muiden suomalaisten olympiasuorituksia en ole juurikaan ehtinyt seurata, sillä olen ollut töissä maanantaita lukuunottamatta joka päivä. Nyt joku varmaan ihmettelee, että enkö minä juuri töissä ehtisi seuraamaan kisoja. Kotitoimitukselle on vain jäänyt olympialaisista viehättävä nakki: kaikki tulokset on julkaistava. Ja kun urheilijoita on kisoissa muutama kymmenen tuhatta, riittää tuloksiakin julkaistavaksi.

Lauantaina ja sunnuntaina rykäisin kaikki telinevoimistelun joukkuekisan, kuusi- ja neliottelun sekä kaikkien kymmenen telineen yksilökohtaiset karsintatulokset, 30 000 merkkiä. Tähän päälle vielä kaikki muut lajit, joita en onnekseni yksin ole joutunut tahkoamaan. Mutta hommaa on niissä riittänyt koko toimitukselle lähes vuorokauden ympäri. Mielenvikaista puuhaahan tuo, mutta ainakin Hesari näyttää omistavan kokonaisen sivun urakoinnillemme päivittäin.

Otsikkoni on Suomen olympiakomitean (lue: olympiakomedia) virallinen slougani. Oikeassa ovat olleet, ikuisuudelta tulospäivitys on tuntunut, ja kisoista on käyty vasta neljä päivää 16:sta.

Tiistaina menetin hermoni epämääräisiin purjehdustuloksiin x:ssä eri luokassa. Toimituksemme Kiinassa ansaitsee kuitenkin erityiskehut: he eivät pääse välissä edes vapaalle, vaan töitä on käytännössä 16 tuntia päivässä yhtä monen päivän ajan. Ja kaikki he olivat työntäneet ulos ennakkoja ennen kisoja, kuten myös muu urheilutoimituksen väki. Mutta tuloksiin heidän ei tarvitse koskea, those lucky b*stards;):

Omista olympiaennakoista tuli lopulta perin muikeita. Käsittelin naisvalmentajien vähyyttä urheilussa sekä vierailin baseballin SM-sarjan kärkiottelussa Hakunilassa. Kolmen ja puolen tunnin trilleri oli todellinen elämys, vaikka paikalla ei ollut lisäkseni juurikaan muita katsojia.

Toinen joukkue Eagles koostui Suomen Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijöistä, joista osa haettiinkin lava-autoilla yön vartiovuoroon työpaikalleen. Kaverit taistelivat viisi edellistä mestaruutta vienyttä Espoo Exposia vastaan supervuoroon, jossa hyökkäys ei kuitenkaan enää toiminut.

Ja miksi helvetissä tein olympiaennakon baseballista? No, laji kiehtoi, ja se otetaan pois olympiaohjelmasta naisten softballin tavoin Pekingin jälkeen. Hakunilassa ei oltu missään hautajaistunnelmassa, vaan homma oli letkeätä ja kiireetöntä. Kunpa sellaista olisi töissäkin.

Ennen Pekingin kisoja ehdin nähdä muutaman merkittävän jutun. Viime maanantaina morjenstin Vantaalla jääkiekon Stanley cupia ja jututin sen Detroitissa kesäkuussa voittanutta Valtteri Filppulaa. Tiistaina tuli hyödynnettyä tammikuun karaokemenestys, ja sen myötä tullut risteilylahjakortti Tukholmaan.

Maija ehtikin jo kertoa Skansenista pitkät pätkät, ja ehkä jo kuvistakin voi nähdä, että kivaa oli. Niin ulkomuseossa kuin 11. kannen Captain's deckin hytissäkin;). Ja pulla oli hywwää...

Suoraan risteilyltä sitten töihin, josta todistamaan Heath Ledgerin tulevaa kuolemanjälkeistä Oscar-palkintoa. Batmanin Dark Knight oli hyytävän mainio.

Tiistain vuoron jälkeen oli pakko päästä tuulettamaan ajatuksia. Niinpä painelin Jaakon kanssa Brahen kentälle klo 21.30 potkimaan palloa hämärässä (ja koko ajan pimenevässä) sadesäässä. Jaksoimme puolisen tuntia testata tarkkuuttamme tyhjään maaliin. Minulle tämä puolituntinen antoi jälleen virkistävän suihkun urheilun ikuisuudesta.